Kaarinan kotisivu

Tietenkin voi, sehän on selvä. Eri asia on sitten kuulevatko, saati vastaavatko mitään. Eli jääkö sielu olemaan, kun tämä maallinen tomumaja lopettaa olemisensa. Viime aikoina olen taas tätä miettinyt, kun eräs ystäväni hieman tokaisten sanoi, ettei hän usko tuollaiseen. Jätti kohteliaasti sanomatta: höpötykseen tai huuhaaseen. Eikä hän ole ainoa, monta tuntemaani ihmistä on vakuuttunut siitä, että he jatkavat olemistaan vain lastensa geeneissä. Ja sitten eivät enemmälti edes pohdi asiaa. Se on sitten sen ajan murhe, eikä enää murhe ollenkaan, kun viimeinen hengenveto tulee.

Ehkä muistat, että minä taas uskon vahvasti sielun kuolemattomuuteen ja jopa jälleensyntymiseen. Minusta se on lohdullinen asia, ja uskon, että kuoltuamme olemme paljon viisaampia tässä asiassa. Olisi suurta tuhlausta ihmeelliseltä luonnolta, heittää elämänmittainen kehitys hukkaan. Kertakäyttökamaa. Mutta jos ei mitään ole, niin eihän se ole enää siinä vaiheessa ongelma.

Joka tapauksessa puhun kuolleille. Terapiaa, terapiaa! Voin selittää asiat omalta kannaltani ilman pelkoa vastareaktiosta, ei vastaväitteitä, ei mollaamista, suuttumista, tuhahtamisia. Saa itselleenkin selvitettyä, miksi joku asia meni näin ja kyseltyä heiltä, pystyvätkö he nyt ymmärtämään asian toisin. Eikä oma reaktio ole enää nauru-itku-potku tai suuttuminen, loukkaantuminen. Voin pyytää anteeksi ja antaa anteeksi. Vastauksella ei siis ole väliä, mutta minä uskon, että pystyvät samaistumaan minun näkemykseeni, kun ei ole enää ole esteenä heidän oma ylpeytensä ja korviensa sulkeminen, tahallinen  tai tahaton väärin ymmärtäminen.

Äidille, siskolle, eksälle, isälle, muutamalle ystävälle on hyvä puhua. Sitten kun minun aikani tulee ja he ovat vastassa, ei tarvitse alkaa selitellä menneitä. Asiat on jo käyty läpi ja voin aloittaa taivaallisen hauskanpidon. Ellei heillä sitten ole jotain selitettävää.

Yleiskuva