Kaarinan kotisivu

Kun  talossamme kokoonnutaan jo kelme kertaa viikossa puolituntiseen venyttely- voimailu- ja tasapainojumppaan, niin johan siinä on vaara että hapoille menee ja ylikunto uhkaa. Istu tuolilla, nouse, istu, nouse, istu. Nämäkinhän lasketaan, sanoo lehti. Joka minuutti. Välillä seisotaan ja käydään kyykyssä, varpaille, kantapäille, kierrä kättä taakse oikealle, nyt vasemmalle! Niin kauas kuin pääset. 

Kukin tekee kuntonsa mukaan, joku ottaa tukea tuolista, joku seinän tangosta. Joku kurottaa vain hiukkasen yläviistoon, toinen ylettyy melkein kattoon. Mutta kun seitsemänkymmenen asunnon talosta vain kymmenestä maksimissaan tulee osallistujia kerhohuoneen aamujumppaan, on se aika vähän. Erästä rouvaa (yli 80 v) yritin houkutella. "Enhän minä, hyvänen aika! En osaa, en ole eläissäni voimistellut!" Ei auttanut vakuuttaa, että ei me muutkaan sen kummemmin osata, mutta kun ohjaaja näyttää koko ajan mallia. Eikä maksa mitään (tai jos kuitenkin vuokrassa, mutta ne 60 muuta taloutta, joista ei osallistujia ole, maksavat yhtälailla). Osa tietenkin on työssä käyviä, heille ei tuo aika 9.30 sovi, mutta kummasti vain muille löytyy tekosyitä olla tulematta mukaan.

Vesijumppaan olen innostunut menemään mahdollisuuksien mukaan jopa kaksi kertaa viikossa. Lämmin vesi on jotenkin niin lohdullista ja vaikka liikunta on raskasta, sen raskauden huomaa vasta, kun nousee vedestä ja tuntuu että kroppa painaa tonnin. Lisäksi jumpan alkua odotellessa yleensä tulee mentyä vesijuoksemaan vajaaksi puoleksi tunniksi. UImahallissa näkee meistä vanhemmista ihmisistä koko kirjon. Uskon, että monelle tuhdille ihmiselle vesijumppa on ainoita liikuntamuotoja, johon pystyvät. Miehiäkin siellä näkee, kun taas talomme aamujumppaan ei yksikään ole uskaltautunut. Oskari kävi aikansa, mutta nyt ei ole näkynyt. Osarilla on jo ikää lähes 90, joten saattaa olla, että  päivät alkavat jo olla kortilla. Vaikka kuka sitä tietää.

Tämän viikon viimeisenä kauniina päivänä mentiin kälyn kanssa vielä sienimetsään. Mikä ilo on kulke mättäillä ja poluilla, harppoa, kyykistellä ja lisäksi tehdä kohtalaisesti suppilovahverolöytöjä. Pitää nauttia niin kauan kuin jalat kantavat!

Koskaan en ole ollut mitenkään liikunnallinen, on ollut se fiilis, että pitää vähän pakottaa itseään. Mutta toisaalta, kun töissäkin oli kerran viikossa jumppa, suoraan alakerrassa, ja myöhemmin ihan kunnon kuntosali, hotelleissa (joissa paljon olin työvuosina) oli uima-allas, jota yleensä hyödynsin, kyllä siinä saa jo käyttää mielikuvitustaan, jos vielä verukkeita keksii. Niin kuin Tarva aikoinaan sanoi sunnuntain aamukahvi-ohjelman päätteeksi: ylös, ulos ja lenkille!

Lähdenkin tästä tuonne sateeseen ja lenkkeilen tuonne Kannelkotiin (3 km) ystävääni katsomaan. Kyllä sitten on kiva fiilis ja mukava ottaa päivänokoset! 

Yleiskuva