Kaarinan kotisivu

Eilinen kaamosmasennuksen lieventäjä brittiläisen veteraaniohjaajan Ken Loachin (tunnen oikeasti niin vähän noita ohjaajia, etten ole häneen kiinnittänyt huomiota) ohjaama Kiitos tilauksestasi (alkuperäinen nimi oli Sorry we missed you) oli loistava. Aivan loistava. En tiedä, lievittikö masennusta vai lisäsikö sitä, mutta sen kaksituntisen siinä eli niin mukana kuin vain voi olla. Elämä valkokankaalla oli niin totta kuin vain voi. Näyttelijät kuulema olivat amatöörejä, mutta ohjaaja on saanut heidät näyttelemään niin, että he eivät näytelleet, vain elivät roolejaan.

Perhe, vanhemmat ja kaksi lasta, poika harhateille luisumassa oleva teini ja tyttö , n. 10-11 v, vastuunottaja, vahvaksi naiseksi kasvamassa, epätoivoiset vanhemmat hirveissä työelämän paineissa, veloissa, kurkottamassa jonnekin hamaan tulevaisuuteen: kunhan vain pari vuotta vielä jaksetaan, niin sitten...

Omaa aikaa perheellä oli muutama hätäinen minuutti illalla, vanhemmat nukahtivat telkkarin ääreen jo kello kymmenen jälkeen. Lasten kasvatus tapahtui puhelimitse: ota pastaa jääkaapista, lämmitä mikrossa, koneella vain 15 minuuttia, tee läksyt ja tehtävät, jätä keittiön pöydälle, niin tarkistan, kun tulen kotiin.

Sitä jäi miettimään, miten elämä voi olla noin raadollista! Kuinka monen kohdalla tuo mahtaa olla totta, ihan normaali arki. Varmaan  tuhansien, miljoonien. Siitä oli helppo siirtää ajatukset vaikkapa pakolaisleireille, joita jatkuvasti esitellään telkkarissa. Tekisi mieli sulkea silmät, katsoa muualle, mennä jääkaapille... Hyvä luoja, että ihmisen elämä on ladattu kärsimyksillä! Annetaan se kymppi kaks hyväntekeväisyyteen että olis osamme hoidettu (tai ei anneta, koska ei se kuitenkaan poista maailman kärsimystä).

Tästä perheestä huokui kuitenkin kaiken takaa välittäminen, rakkaus toisiaan kohtaan. Vanhemmat todella ponnistelivat lastensa eteen, lapset taisivat tiedostaa tämän. Myös poika, joka oikein tiukan paikan tullessa osoitti myötätuntoa. Luulen, että todellisuudessa ei ehkä olisi näin tapahtunut. Teineillä ei vielä omassa vaikeassa elämänviheessaan taida olla paljon välineitä myötätuntoon. Tai mikä minä olen sanomaan, jos he kokevat  saavansa ymmärrystäkin ja todellista välittämistä, ehkä he ovat jo pienempänä sisäistäneet jotain arvoja.

Vielä kerran sanon näyttelijöistä: uskomattomia, aivan uskomattomia! He, jotka ovat näyttelijän opit saaneita, osaavat tietenkin, mutta eivät välttämättä aina yhtä vakuuttavasti. Jo pelkästään sen vuoksi, että tunnistamme heidät jo monista rooleista tai että heillä väistämättä alkaa olla maneereita. Monta kertaa olen käynyt  Tikkurilan  (amatööri-) teatterissa, joka kerta esitys on ollut elämys! Viimeksi Niskavuoren naiset, vahva esitys, KAIKKi näyttelijät olivat toella hyviä.  Samoin muutama vuosi sitten Kari Hotakaisen Ihmisen osa. Kirjasta en tykännyt, mutta Tikkurilan teatterin esitys oli vaikuttava.

Jos vaan ehdit, mene katsomaan tuo elokuva Kiitos tilauksestasi, se on todella näkemisen arvoinen filmi.

Yleiskuva