Kaarinan kotisivu

Ihana uusi kokemus on äänikirjojen kuuntelu.  Kun tää näkö vaan hämärtyy tässä kaihileikkausta odottaessa. Eräs ystäväni kyseli, pystynkö keskittymään kuunteluun. Voi hyvät ihmiset, siihen sitä vasta pystyykin. Ei kuule omia ajatuksiaan, kun miellyttävä ääni eläytyy kertomuksen juoneen, henkilöihin, maiseman ja ympäristön kuvaukseen.

Ekaksi kirjakseni valitsin sen Auschwitzin tatuoijan, niin kuin jo jossain mainitsin, seuraava oli v. 2019 Finlandia-voittaja Bolla (Paijtim Statovci). Bollaa suositteli ystäväni, joka on todellinen kirjallisuusihminen ja jonka makuun luotan. Sitten kuulin (olin jo kirjan kuunnellut) erään tuttavan moittineen kirjaa: ihan kamala, ei mistään kotoisin. Itse pidin todella kovasti. Sielua myllertävä kuvaus sodasta, albaanien ja serbien väleistä, pakolaisuudesta ja homoudesta. Elin täysin mukana.

Nyt on meneillään Lopotti. Tommi Kinnusen Finlandia-ehdokas vuodelta 2016. Olin lukenut saman kirjailijan Neljän tien risteys ja pitänyt sitä kovasti. Tästä pidän vielä enemmän. Äärettömän tarkkanäköistä kuvausta lapsuudesta, eri vuosikymmenistä, nuoruudesta, sokeudesta ja -homoudesta.  Lukija on tällä kertaa nainen (edellisissä oli mies, nimet olivat ihan tuntemattomia). Ääni vie minut milloin Helsingin kaduille hapuilemaan sokeana tietäni, milloin pohtimaan tätä outouttani, josta minut yritetään parantaa. Tai lahkolaisten äkkijyrkkään maailmaan. 

Homoudesta: eräs ystäväni puolestaan kertoi olevansa kyllästynyt aiheeseen, että nyt on ollut sitä puolta liikaa. Kuulema joka tuutista on tullut.Miten sen ottaa. Jos on joutunut elämään homona sen ajan, jolloin homous on ollut rikos ja sairaus, voi olla, että nyt on saatava purkaa sitä traumaa. Ihan niin kuin on ollut paljon elokuvia jakirjoja rasismista, kaikenlaisesta erilaisuudesta. Tällä aikakaudella etsitään revanssia, asiat pitää saada puhua ja purkaa.

Mutta siis äänikirjoihin: kunhan taas näen lukea, luen tietenkin edelleen, mutta tulen lopun elämääni myös kuuntelemaan äänikirjoja. Sitä elää siinä maailmassa, kuuntelukokemus on todella intensiivinen. Ja, minä käytännön ihmisenä tietenkin arvostan myös kovasti, että kotityöt, ne ikävätkin, sujuvat ihan huomaamatta, kun itse olen muissa maailmoissa. Kädet tekevät, sielu liitelee muualla.

Ainioa haitta on se, ettei voi vilkaista aiemmin luettuun (voisi tietenkin kelata, mutta eihän se ole sama), ei voi tarkistaa, mitä vuotta tämä luku taas olikaan, kukas se tuo kertoja tuossa taas oli jne. Mutta muuten kyllä, tämä on minun juttuni, ehdottomasti!

Seuraavaksi pitää saada  tolkku noihin äänikirjalainauksiin. Lukea ohjeet kunnolla, lähettää kirjastoon ehkä joku lisäkysmys ja alkaa lainat ilmaisia kirjoja kirjastoista. Onnistuu pian varmasti. 

PS.Moni  on ehdottanut yksityistä kaihileikkausta , mutta eipä nyt ole sellaisia rahoja, enkä periaatteessakaan uhraisi asiaan, jonka voin veronmaksajana saada halvalla. Kun ei ole ihan pakko. Sitäpaitsi jollakin lailla tämä on erikonen kokemus olla lievästi näkövammainen. Ja olo on jopa onnellinen, kun tietää, että tästä selviää!

Loppukevennys: Tytär tässä kyseli: onko kivempi olla sokea vai kuuro (mullahan on kuulolaitteet, aivan fantastiset apuvälineet!) 😎🤪

Yleiskuva