Kaarinan kotisivu

Ilon aiheita näinä karanteeniaikoina(kin) ovat totta totisesti kirjat! Hyvät kirjat. Olen jo moneen otteeseen hehkuttanut äänikirjoja, sopivat laiskoillekin lukijoille sekä tällaisille näkövammaisille ja ovat kivoja seuralaisia kotitöitä tehdessä, varmaan autoillessakin. Mikä autuus loikoilla sohvalla ja olla äänikirjan myötä ihan muissa sfääreissä!

Monta kivaa kirjaa on jo tullut kuunneltua, mutta oikea helmi oli Johanna Venhon Ensimmäinen nainen. Fiktio Sylvi Kekkosesta, perustuen kuitenkin  todellisiin tapahtumiin ja todellisiin henkilöihin. Miten paljon kirjailija olikaan saanut lähteistään irti ja päässyt sitä kautta Sylvin pään sisään! Ainakin minulle tuli kuva siitä, mitä ja miten Sylvi olisi mielessään voinut puhua edesmenneelle ystävälleen, Marja-liisa Vartiolle Suomusjärven piilopirtillään Katermassa. Lämmittäessään saunaa ja nuoruusaikojen päiväkirjoja polttaessaan. Kirjan Sylvi on aidosti se ihminen, joksi hänet kuvittelin: heikko ja hauras, mutta samalla vahva. Sellaista vahvuutta, joka on vaatinut paljon ponnistelua, katsokaa, minua ei nujerreta! MInua eivät nujerra Urhon kaiken kansan tietämät naisseikkailut, eikä se, että kirjallisuuspiireissä vihjaillaan, että nimi ja asema vaikuttavat enemmän kuin kyvyt ja lahjat kustantajan julkaisupäätöksiin, saati se, että joudun kestämään reuman kivuista kärsien nämä loputtomet matkat ja edustustilaisuudet.  Kirjailija on mielestäni uskomattoman herkällä sydämellä tajunnut Sylvin ainutlaatuisuuden, lahjakkuuden, hänen sielukkuutensa ja mielenliikkeensä Etsivän keskuspoliisin ajoilta lähtien, jolloin hän rakastui Urhoon, niihin aikoihin, jolloin tuo rakkaus käpertyi johonkin sydämen nurkkaan odottamaan vastakaikua, jota ei ikinä enää tullut.

Hurmaava kirja, taisi ystäväni sanoa minulle, kun kirjaa suositteli. Eikä yhtään liioitellut.

Tätä kirjaa ennen oli mainion John Irvingin mainio Ihmeiden tie. Tuskin silti olisin jaksanut lukea, mutta kuunteleminen onkin eri juttu. Guadalupen neitsyt, ihmeitä tekevä, kaikki muut neitsytpatsaat, joku näytti seksinukelta, joku taas häijyltä ja murhanhimoiselta. Hauska kirja, hulvatonkin, mutta tyhjänpäiväinen. No, kaikkien kirjojen ei tarvitse olla vakavia.

Nyt on menossa Olive Kitteridge. Hesarissa Suvi Ahola kehui muistaakseni otsikolla Sanojen voima. Muistan hämärästi sarjan vuosien takaa (ehkä neliosainen, ehkä Teemalta), mutta en yhtään muista, että tuo todella hyvä sarja olisi sisältänyt noin paljon henkilöitä ja kohtaloita. Pääosassa Frances McDormand, joka jo kertoo, että on kyseessä laatuelokuva (tai -sarja). Kirja on ihan super.J a, voitko kuvitella, lukijana Erja Manto! TÄHÄN kirjaan hänen äänensä sopii mainiosti, siitä säteilee äidillistä ymmärrystä Olive Kitteridgelle, joka on varsin ikävä ihminen, nariseva tiukkapipo. Poikkeuksena on, että Olive tuntuu ymmärtävän varsin hyvin nuoria ja heidän ongelmiaan, onhan hän ollut 32 vuotta opettajana. Matematiikkaa, ei psykologiaa. Mutta silti.

Virtuaalisessa kirjahyllyssäni odottaa rivi houkuttelevia teoksia, tytär kuuntelee myös nykyisin, kuulen milloin mistäkin innoittavasta tarinasta.

Nyt, kun olen tälle tielle lähtenyt, ei paluuta ole. Kun silmät on taas kunnossa, palaan ilman muuta lukemiseenkin, mutta kuuntelussa on jotain kaikuja lapsuudesta, kun luettiin ääneen.Jotain lohdullista.

(Tosin muistan vain lapsuuden lukuhetkistä sen, kun siskon kanssa luettiin toisillemme toinen toistaan karmeampia Grimmin satujha, ja sitten oli ihanaa pelätä!)

Yleiskuva