Kaarinan kotisivu

Hauska seurata tuon lapsenlapsen teini-ikää. Mitä tyypillisintä.  Ihan kaikki on ”mitä välii”, ”ihan sama” ja ”eihä oo”. Tytär välillä hermostuu pojalleen, mutta minä olen vain tyytyväinen. Sellainen teini on ja sellainen sen pitää saada olla. Lapseni isoäiti ei antanut teinien olla minkäänlaisia, eivät ikinä olisi uskaltaneet sanoa vastaan äidilleen. Isoäiti oli sitä harvinaista, aina oikeassa olevaa sorttia, siinä olisi teineiltä otettu hetkessä luulot pois vaikka koivuniemen herran avustuksella, jos olisivat uskaltaneet niskoitella.

Tytär tänään kertoi, että oli jopa pyytänyt pojalta anteeksi mesoamistaan. Kun ei kuulema mitään tee nurisematta ja hän itse on kyllä kuskannut lasta ihan tarpeeksi sinne ja tänne, juossut kaupoissa, vienyt ravintoloihin ja matkoille. Joo, totta, kyllähän ne sen voisivat huomata vastavuoroisuuden. Sille tämä maailma rakentuu. Öykkäriksi ei pidä kasvaa. En kyllä usko, että kasvaa. Minun kanssani kahdestaan poika on aina kiva ja kohtelias, tosin uskaltaa sanoa vastaankin. Kerroin tyttärelle, että minua vahdittiin niin tarkasti, että sitä ei usko kukaan. Lienenkö ollut jo 18, kun vielä oli kotiintuloajat, olisinko jo saanut olla klo 22:een (mutta takuulla enintään 2 kertaa viikossa) ja ovi oli lukossa, jos olin 5 minuuttia myöhässä. En kerro, mitä sitten tapahtui. Äiti on katunut, rauha hänen sielulleen.

Nyt tämä tyttärenpoika tulee kotiin puolilta öin. Joskus on vetänyt 50 km pyörälenkin, joskus hengaillut kavereitten kanssa. On kivaa, että yleensä on kavereita, että on hyväksytty ja että kotona ymmärretään (pääsääntöisesti) nuoren päänsisäistä elämää. Kun tulee kotiin, ei vastassa ole raivopää, vaan äiti, joka kysyy, oliko kivaa. Tänään lähti kavereiden kanssa jonnekin mökille, ei tiennyt, tuleeko kaverin vanhemmat sinne (tai tiesi, muttei kertonut), ei halunnut, että äiti tulee ulos katsomaan, keitä autossa on. Se on niin NOLOA.  Äiti se vaan kuitenkin tunki pihalle. – Monesti mietin, millaista olisi, jos pojan isä olisi kuvioissa mukana. Ja sitä, kaipaako poika isäänsä, nyt ehkä alkaa olla se aika, että isää tarvittaisiin. Lapsi oli 8, kun isä kuoli. Onneksi isästä kuitenkin voidaan puhua ja muistella, miten paljon isä ehti opettaa. Varmaan intohimo elokuviin on isältä opittua. Pojalla on jo melkoinen kokoelma vanhoja klassikoita, Filmihullu-kaupan vakioasiakas!

Tämän lapsen kasvamista olen onneksi päässyt seuraamaan läheltä, lukioikä tulee olemaan vielä tiiviimpää, kun muuttavat elokuussa meidän kulmille. Muut lapsenlapset ovat ikävä kyllä etäisempiä, soittelen silloin tällöin ja vien leffaan ja syömään.  Tuntuu kuitenkin, että jää yksipuoliseksi. Nuorimman osalta hänen äitinsä pitää huolen, että suhde säilyy.

Tyttärenpojan orkesterisävellys tuossa ylhäällä (osa siitä), hän itse pianossa. Nurmijärven musiikkiopiston sävellyskurssin satoa. Mut oli siis ihan pielessä. Meni tosi huonosti. Tietenkin. Mummi nyt kuitenkin uskaltaa ylpeenä esitellä. Esityksen jälkeen kumarsi, marssi sitten hartiat luimussa ja kädet syvällä hupparin taskuissa paikalleen. Teini.

Yleiskuva