Kaarinan kotisivu

Juuri kun piti kirjoittamani Q-teatterin esittämästä Milja Sarkolan näytelmästä Pääomani, ponnahtikin esiin tämä Kansallisteatterin "skandaali", kuka voi esittää ja ketä, kun sinne on valmisteilla Pedro Almodóvarin elokuvan pohjalta oleva Kaikki äidistäni. Kummallisen herkkänahkaiselta näin "ulkopuolisesta" tuntuu, että jos nyt menee sekaisin, onko kyseessä mies, joka esittää naista vai nainen, joka on välillä mies ja välillä nainen vaiko ehkä mies, joka esittää naista, joka esittää miestä, niin siitä vedetään herneet. Ihan sama, on pakko huokaista ja korostaa samalla sitä, että ehkä tuo itseni lukeminen ulkopuoliseksi ei ollutkaan oikea määritelmä. Olenko minäkään nyt oikeassa roolissa tässä elämässä? Onko kukaan? Kun toisaalta ei saa enää määritellä sukupuolta, mutta toisaalta pitää tietää ja ymmärtää tarkoin kaikenlaiset poikkeamat vanhanaikaisesta naisesta ja miehestä. 

Juuri siis näin loistavan näytelmän Pääomani. Neljä näyttelijää (Eero Ritala, Tommi Korpela, Lotta Kaihua ja Laura Rämä, kahta viimeksi mainittua en aiemmin muista nähneeni missään). Näytelmä jakautui kahteen osaan: perheen talousasioihin ja taiteilijayhdyskunnan elämään. Eero Ritala esitti molemmissa naista (olettaisin, että eri naista kummassakin osassa) ja hyvin esittikin. Ei siis mitään trans-alkuista vaan oikeaa naista. Lyhyellä tukalla ja miehen ulkonäöllä mutta naisen olemuksella. Huom: ei millään lailla liioitellusti vaan pienillä, naisille tunnusomaisilla eleillä. Kaula-aukon ja riipuksen hypistely, ympärilleen pälyily, hiusten ja kaulan koskettelu. Ei liikaa, vaan pienesti. Sanna Kangasniemi sanoi Hesarin kolumnissaan, että Ritala esitti neuroottista naista, minä en häntä mitenkään erityisen neuroottisena nähnyt. Onhan se tietenkin liioiteltua, että pohtii kaiken aikaa omaisuutensa arvoa, mutta tosielämässä voisi sellaista tehdä vaikkapa kerran pari vuodessa, olematta erityisen neuroottinen.

Mutta näytelmässä myös naiset esittivät miehiä ja nuorta poikaa. Tommi Korpelasta nyt ei naista saisi, hän on - vaikkakin komea - vähän sellainen Junttilan Einari-tyyppi. Käsitteen lanseerasi aikoinaan Jussi Parviainen. Muistanette sketsit! Siis Tommi pysyi miehenä koko ajan.

Erikoista oli myös, että ekassa osassa puhuttiin pääosin ruotsia. Oltiin Aktia-pankissa, rouva (Eero Ritala) oli vähän parempaa sukua, nainut alaspäin (Tommi Korpelan), pankkiasiat kerrottiin sujuvasti ruotsiksi, mies ei paljoa ymmärtänyt, mutta ei myöskään rouva. Miehelle kieli oli hankalaa, rouvalle pankkiasiat. Pankkineiti tuputti lisäksi vakuutuksia ja muita kylkiäisiä asuntolainaan. Tulkitsin homman niin, että usein ja useille tällaiset asiat ovat suomeksikin yhtä kuin puhuttaisiin sanskriittia tai hepreaa, eli ruotsi käy siinä missä mikä tahansa kieli. Välillä vilahti vähän suomeakin.

Toisessa osassa oltiin Amerikassa, mikähän osavaltio se nyt olikaan, joka tapauksessa jonkinlaisessa taiteilijaresidenssissä, jonne suomalainen naiskäsikirjoittaja ja -ohjaaja oli saanut stipendin viikon mittaiseen oleskeluun. Puhuttiin englantia. Välillä aina Ritala lausui hyvin syvällisiä säkeitä elämästä (suomeksi). Kysymyksiä: mitä haluaisit, jos...onko oikein, että... jne.Ritalan nainen oli sitten niin suomalainen kuin voi. Kiinnostunut, sovitteleva, epävarma, kankea englanti. Mielettömän hyvä. Hyviä olivat muutkin. Lotta Kaihua (googlaamalla näin, että hän esiintyy myös Syke-sarjassa, jota en katso, vaikka varmaan on ihan hyvä) esitti chicagolaista runoilijaa, josta ei tiennyt onko mies vai nainen. Jossakin vaiheessa hän innostui esittämään omaa runoaan, joka koostui pääosin eriskummallisista lintujen äänistä. Runon lopussa suomalainen nainen huudahti "kuiiikkka", mutta tajusi melkein heti, ettei se nyt yhtään kuulunut asiaan. Tosi nolo juttu.

Mutta näytelmä ei ollut nolo, ei todellakaan. Q-teatteri ei toistaiseksi koskaan ole pettänyt.

Yleiskuva