Kaarinan kotisivu

On pakko HEHKUTTAA oikein isoilla kirjaimilla kotimaista elokuvaa Metsäjätti. En saanut ketään innostumaan sitä kanssani katsomaan, menin siis yksin. Lippuja myydään tätä nykyä vain harvoille paikoille ja maskejakin suositellaan, joten turvallista oli, ja tilaa oli levittää ne matkalla kertyneet kassit ja pussit naapuripenkeille. Jotkut eivät halua näinä aikoina lähteä elokuviin ollenkaan, jotkut taas varmaan ajattelivat, että elokuvan täytyy olla yhtä pitkästyttävä tai ahdistava kuin dokumentti UPM:stä tai Stora Ensosta: eihän leffan nimi, Metsäjätti, kovin paljoa lupaa. Miika Nousiaisen samannimisen kirjan pohjalta tehty. Ajattelin kirjan ilmetyessä, että se on joku tietoteos metsäteollisuudesta. Mutta tämä elokuva oli siis paras pitkään aikaan näkemäni, ihan ulkomaisetkin mukaan luettuina. Ehkä pari, Parasites ja Kiitos tilauksestasi ovat verrattavissa, painivat samassa sarjassa. Toki muitakin hyviä ulkomaalaisia on. Makuasia. Juuri eilen näin elokuvan Tove, joka oli ihana, kupliva ja helmeilevä, hieno, upeat näyttelijät, varsinkin Alma Pöysti. Mutta Metsäjätti iski sieluun. Jussi Vatanen oli niin tosi kuin olla voi, pienillä ilmeillä ja eleillä kertoi henkilön epätietoisuuden, ahdistuksen, ristiriitaiset tunteet. Hannes Suominen (muistat Tuntemattomasta ja olikohan hän jopa ohjelmassa Tanssii tähtien kanssa, en ole varma) oli tosi tosi tosi luonteva ja konttoripäällikkö Anu Sinisalo samoin. Tommi Korpela tehtaan johtajana jälleen roolissaan uskottava.

Metsäjätissä on kyse siitä, että kehitysjohtajaksi Metsäjätti-nimisessä firmassa edennyt Vatanen, modernin tornitalon avarassa näköala-asunnossa asustava, bemarilla ajeleva, vastasyntyneen vauvan isä, lähetetään saneeraamaan vaneritehdasta pieneen kyläpahaseen, josta hän on kotoisin. Työntekijöissä on omia koulukavereita. Lapsuus- ja nuoruusmuistot nousevat mieleen. Kaikkea ei ole vaimollekaan kertonut. Ei ole pystynyt kertomaan, muistot ovat olleet niin kipeitä. Tätä ei kerrota, mutta katsoja tajuaa sen: tuosta ei ole voinut puhua. Kouluaikaisen parhaan ystävän kanssa tiet ovat todella erkaantuneet, toinen on jäänyt, toinen lähtenyt. Aikoinaan kuunneltiin yhdessä Metallicaa ja Iron Maidenia, mutta ne ajat ovat jääneet kauas… Jättipä todella hiljaiseksi tuo filmi, vaikka (nyt varo juonipaljastusta!) loppu oli onnellinen. Tykkäsin, että oli, että toivoa löytyy ja myös sitä kuulua suomalaista sisua.

Jos et nyt ehdi tai jaksa, älä jätä väliin sitten kun joskus aikanaan tulee telkkarista! Ihan niin kuin minulta jäi väliin nyt tämä Jussi-patsaita kahminut Aurora.  Muistan, että se sai huippuarvostelut, mutta näkemättä jäi.  Metsäjätti kahmii patsaita sitten ensi vuonna. Tove varmasti myös. Ennustan, että paras miesnäyttelijä on Jussi Vatanen ja paras naisnäyttelijä Alma Pöysti, jos mitään sukupuolijakoa yleensä edes on. (Minun mielestäni pitäisi olla. Eihän se nyt mitään diskriminointia ole!)

Yleiskuva