Kaarinan kotisivu

Tieteilijät ovat viisaudessaan kehittäneet jotain kelloja, jotka mittaavat ihmisen elinaikaa, Hesarissa oli tästä mielenkiintoinen juttu. On kronologinen ikä, joka tarkoittaa kalenterin kertomaa ikäämme, on biologinen ikä, joka kertoo, minkä ikäisen ihmisen keskimääräistä kuntoa oma kuntomme vastaa ja on vielä joku subjetiivinen ikä, joka määräytyy sen mukaan, minkä ikäiseksi itsemme tunnemme. (Tunteekohan Trump itsensä 5-vuotiaaksi?)

Mutta nyt tässä Hesarin jutussa vilisi hienoja sanoja peräjälkeen; epigeneettinen kello, metylaatio, grimage... DNA:n metylaatio vaikuttaa siihen, miten geenit toimivat ikääntyessämme. Jahah, vai niin, sehän jo selvensikin paljon. Joka tapauksessa henkilön ulkoisesta olemuksesta, miten hän siis näyttää vanhentuneen, voi jutun mukaan jo ennustaa elinikää, ainakin jonkin verran. Tietenkin sitä voi jäädä auton alle tai saada karmean kulkutaudin (näitähän tässä on liikkeellä!).

Olin vastikään erään naistenlehden haastattelussa koskien tätä vanhenemista. Juttu ei oo vielä ilmestynyt, siinä on ollut määrä haastatella asiantuntijoita ja kokemusasiantuntijoita, eli meitä, jotka huimaa vauhtia ikäännymme. Juttu taisi keskittyä enemmän ulkonäköön ja haluaa ehkä valaa uskoa siihen, että voiteet ja kasvonaamiot ynnä muut tyttöjen jutut todella auttavat. Tietenkin auttavat (muutenhan hormoni- tai kipulaastarit eivät myöskään toimisi), mutta myös geenit ja se, mikä se nyt olikaan, DNA:n metylaatio 😋. Mutta olisin halunnut enemmän vielä korostaa ruokavaliota, olet mitä syöt! Ja liikuntaa, koska se panee aineenvaihdunnan liikkeelle.

Hesarin kuukausiliitteessä oli Eeva Ahtisaaren haastattelu. Pystyin hyvin samaistumaan häneen, varsinkin kun näin samanlaisen kuvan, kuin itsestäni on otettu Kuopion tyttölyseon penkkarireessä, iso merkillinen hattu päässään. Siinä punatiilisessä, vankilan näköisessä koulussa me jouduttiin askartelemaan kreppipaperista ja kartongista hieno hattu itsellemme viimeistä koulupäivää varten. Se päässä sitten huristeltiin hevosreessä ympäri kaupunkia. Ei ajeltu kuorma-autoilla eikä heitelty karkkia. Eeva kertoi erikoisesta, vaiherikkaasta elämästään, johon hän oli noin vain Martin rinnalla joutunut. Eikä ollut ihan kotonaan joka käänteessä. Hyvin pärjäsi, mutta hiljainen savolaistyttö tunsi itsensä usein ulkopuoliseksi. Tuttu tunne. Huokasi haastattelun loppupuolella, että vanheneminen ei oo mukavaa.

Jaa, jos terveenä saa mennä hautaan, mikäs tässä. Minun haastattelijani sanoi lopuksi, että ei se vanheneminen sitten taida niin kamalaa ollakaan, kun sua kuuntelee. Viimeinen hänen kysymyksistään kuului: monet vanhat ihmiset kokevat olevansa näkymättömiä. Miten sinä koet tämän? Vastasin totuudenmukaisesti, että nuorena olin näkymätön, muutuin näkyväksi vasta nyt vanhana.  

Yleiskuva