Kaarinan kotisivu

Kuuntelin (taas laiskuuttani) Finlandia-voittajakirjan Margarita. Anni Kytömäen teos, valitsijana tällä kertaa elokuvaohjaaja Zaida Bergroth. Kun kirja voittaa Finlandian, sitä juhlitaan -tietenkin - ja kukaan ei enää muista, että loppujen lopuksi vain yksi henkilö on valinnan takana. Se ja sama oikeastaan, mutta muut viisi ehdokasta olisivat varmasti yhtä paljon ansainneet tulla valituksi.

Ja ihan varmasti moni muukin kirja olisi voinut olla valinnan kohteena. Minulle suositeltiin juuri Petra Rautiaisen kirjaa Tuhkaan piirretty maa. Kertoo sodanjälkeisestä Lapista. Suosittelija on eräs talomme kirjallisuusihmisistä, hän sanoi, että tämä olisi pitänyt olla ainakin ehdolla Finlandiaan. Odotan mielenkiinnolla, kunhan ensin saan Enni Mustosen kehutun Näkijän alta pois. Sen alku vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Mutta tähän Margaritaan. Se oli mielestäni sellainen toisaalta ja toisaalta -kirja. Liian monta teemaa, liian epärealistisia tapahtumia: kuusen alla juhannysyön sateessa sai alkunsa lapsi, jonka isästä ei ollut tietoa!!!? Salli mun sanoa, että hm, hm ja hm. Ja toinen hämärä juttu kirjan lopussa: Senni jää (haluaa jäädä) yksin hämärtyvään metsään tuntemattomalle seudulle ja menee uimaan kylmään puroon tai jokeen. Ui lammelle saakka, johon joki laskee, on jo ihan pimeää... Ei. Ei sellaista voisi tapahtua, Sellaista ei tapahdu. Jo henkilöiden tiet kohtaavat ihan merkillisesti siellä sun täällä, kylpylässä, poliosairaalassa, konsertissa...

Luontokuvaukset ovat todella eläviä, samoin alun kylpyläelämä ja moni muukin kohta. Mutta en nyt kuitenkaan Finlandiaa olisi antanut. Kokonaisuus oli sillisalaattia. Ennemmin sille Tommi Kinnusen Ei sanonut katuvansa. Muita ehdokkaita en ole lukenut, mutta pitääkin lukea. Oikeastaan olisi kiva, jos olisi Finlandia-ahdokkaiden lukupiiri (varmaan sellaisia on) ja sitten katsottaisiin, mitä mieltä ihmiset ovat! Tai näkyyhän siellä olevan maininta: lukijoiden suosikki.

PS 1. Katselen netistä noita aiempia voittajia ja osui silmiin Laura Lindstedtin Oneiron vuodelta 2015. Siinä yks toinen, jota en edes jaksanut kahlata läpi! Eli ei näitä pidä ottaa niin vakavasti, ne on vaan makuasioita. Hyvä, kun edes jotain luetaan!

PS 2. Alex Sculmanin kirja isovanhemmistaan Polta nämä kirjeet oli mielestäni mielenkiintoinen. Ja opettavainen. Miten katkaista kierre. Alussa Alex ihmettelee, miksi hänen lapsensa pelkää häntä, vaikka hän ei ole edes ääntään korottanut. Sitten seuraa isoisän tarina ja ihan lopuksi hän palaa itseensä, tähän hetkeen: tästä alkaa uusi normaali. Kaava menee rikki juuri nyt.

Yleiskuva