Kaarinan kotisivu

Tapasin junassa 90-vuotiaan naisen. Hän oli hukannut keppinsä jonnekin toiseen vaunuun ennen junan lähtöä, juoksin ympäri junaa etsimässä sitä. Löytyi ja rouva oli tyytyväinen. "Selviän kyllä ilman keppiäkin, tavallisesti kuljen kävelysauvojen kanssa, ihan vain varmuuden vuoksi!"

Meitä oli vaunussa vain muutama, niinpä  ketään tuskin haittasi, kun rouva innostui kertomaan elämäntarinaansa. Hän oli matkalla lapsenlapsenlapsensa valmistujaisiin Hämeenlinnaan. Diplomi-insinöörin paperit oli juuri saanut. Omat 5 lasta olivat jo 7-kymmenissä, lapsenlapset viisissä-. Omat lapset olivat kaikki korkeasti koulutettuja, korkeasti koulutettujen kanssa naimisissa, joukossa vilahteli tuttuja nimiäkin, eräs tunnettu aivokirurgi. Yksi poika oli jonkun korkeimman oikeuden presidentti, tytär (vaiko lapsenlapsi) oli psykoterapeutti ja sitä luokkaa.

Rouva vähätteli itseään: "minä oon vain tällainen mökin muija, yksin tein kaiken, kun  mies oli kirvesmiehenä milloin missäkinpäin Suomea. Lumenluonti aamuisin, että pääsivät kouluun, polttopuiden teko, vesien kanto... Mutta koulunkäynti oli tärkeää, minulla itselläni oli 12 sisarusta ja vain pojat saivat käydä koulua. Se oli sellaista siihen aikaan maalla." Pohjanmaalta rouva oli kotoisin, mutta kyllä se muuallakin oli samanlaista, ainakin maaseudulla. Dementoituneen ystäväni lapsuuden perheessä oli 10 lasta, sama juttu. Pojat kouluun, tyttöjen kohdalla se olisi vain ajanhukkaa! Ystäväni veljet ovat professoreita, yritysjohtajia...

Tämän  90-vuotiaan muistot virtasivat vuolaina, dementiasta ei tietoakaan!  Yksi hänen sisaristaan oli alkoholisoitunut, hylännyt oman lapsensa. Onneksi vanhan rouvan kotipaikkakunnan rehtori oli ottanut lapsen kasvatikseen. Mutta liekö lapsi jo pienenä traumatisoitunut, kun hänestä tuli sitten varasteleva teini. Isänsä jäi myöhemmin junan alle. Hui.

"Mutta minä olen onnellinen. En halua mitenkään kehua, oon ihan tavallinen. Maailmassa on niin paljon onnistuneita, älykkäitä ihmisiä. Oon onnellinen jo ihan siitäkin syystä, ettei oo mitään syytä olla onneton! Ei yhtäkään syytä valittaa mistään." Hämeenlinnassa rouva heitti repun selkäänsä, keräsi kassinsa ja kukkapakettinsa sekä keppinsä ja astui reippaasti asemalaiturille.

Minulle jäi hyvä mieli. Tuohon tulisi pyrkiä.

Yleiskuva