Kaarinan kotisivu

Kovasti tykkäsin aikoinaan tuosta Rosa Liksomin kirjasta, niin kuin muistakin hänen teksteistään. Oli joku novellikokoelma, oliko se Yhden yön pysäkki vai joku muu, jossa oli novelleja maalta, peräkammarin pojista ja toisaalta sitten taas noista stadilaisista yön kulkijoista, joita veri ja huumeet vetää steissille, toisten samanlaisten sekaan. Kuvaus oli tarkkaa, tunnelma syttyi eloon muutamalla lauseella.

Samoin Hytti nr 6:ssa. Molemmat hahmot ovat niin aitoja kuin vain voi olla. Tilanne tuntuu todelliselta. Ehkä hän onkin joskus ollut itse se opiskelijatyttö ja kirjoittanut vain muistot talteen. Joku joskus sanoi, ettei tykännyt tästä kirjasta. Ihan niin kuin yksi ystäväni juuri sanoi, ettei voi sietää kansanlauluja. Minä taas tykkään. Kaikesta kansanomaisesta, jopa rahvaanomaisesta. Kyllähän siinä se tunne on taustalla, ettei tässä olla tosissaan, rehvastellaan vain vähän, ihan niin kuin ne kaksi poikaa Kurikasta, jotka niin komiasti liikkuu. Isottelevat siinä. Oikeastihan minä en ole (mielestäni) rahvaanoloinen, oikeastihan minä en kovasti tykkää sellaisesta, mutta olla olevinaan sellainen ja olla tykkäävinään sellaisesta, se on eri juttu se. On mukava hoilata renkutuksia ja haikeita balladeja. Pikajuna Meksikon, Jo Karjalan kunnailla lehtii puu, Äiti lasta tuudittaa, lasta tuntureiden...

Mut ihana juttu, että tuosta Rosan kirjasta tehty leffa oli niin hyvä, että se Cannesissa katsottiin Grand Prix-palkinnon arvoiseksi. 

Enni Mustosta moni kehuu. Hänen kirjoissaanhan on sitä peräänkuuluttamaani rahvaanomaisuutta. Mutta ei kuitenkaan ihan minun makuuni. Kuuntelin juuri Näkijä-teoksen, joka sai hyvät arvostelut. Yritin etsiä netistä, olisiko irjassa mitään todenperäistä, mutta en löytänyt. Eihän kirjoitta tarvitse olla mitään totta, mutta jotenkin tuntuu liioittelulta, että pienen Suomen ihmisiä olisi kasautunut läjäpäin Hollywoodiin, jonnekin Foxille tai Universalille ja huipputähtien yksityisiksi pukijoiksi ja apulaisiksi. Puhumaan levveetä murretta, jotakin pohojanmaalaasta. Viskytluvulla. Minulle tuli kirjasta lähinnä koti-ikävä, niin kuin Amerikan vuoden aikana oli ollut. Että niin hyvin oli kyllä ympäristö kuvattu. 

Aloin kuunnella juuri Tervi Kokkosen Rajamaata. Terhi lauloi aikoinaan Ultra Brassa. Kirja vaikuttaa kivalta, saihan se jonkun palkinnonkin. Ehkä siis loppukin on hyvä. (Tämä ei kyllä ole tae, Finlandian voittaneesta Margaritasta en erityisemmin tykännyt, en kokonaisuutena, ja lopusta en erityisesti! Enkä myöskään Juoksuhaudantiestä)

Yleiskuva