Kaarinan kotisivu

Kuuntelin juuri Hanna Brotheruksen kirjan Ainoa kotini. Olen aivan haltioitunut! Uskomattoman rehellinen kuvaus itsestä, anoreksiasta, äitisuhteesta, sisarsuhteesta, omasta kehosta, lapsista, päihteistä, omasta kuolevaisuudesta. Hän lukee kirjan itse, ääni on kaunis. - Itse en olisi uskaltanut kirjottaa noin. Koska sitä aina ajattelee: mitä ne muut ajattelevat. Kirjani Punaiset viinimarjat kertoo omasta lapsestani, kaikkihan sen tietävät, silti oli pakko sensuroida. Koska: mitä ne ajattelisivat!

Anokreksiaa en ole koskaan kunnolla ymmärtänyt - en tietenkään. Tiedän, mitä se on, mutta en silti ymmärrä. Nyt ymmärrän hieman paremmin, Hannan kuvaus tuntuu todelta, noin se varmaan on, tuolta se tuntuu, tuosta(ko) se johtuu? Entä tanssijan suhde omaan kehoonsa? -Kaikkihan me aina laihdutetaan ja tuskaillaan makkaroitamme, vannotaan, että huomenna se alkaa (laidutuskuuri), ensi maannataina viimeistään, mutta tanssijalla -ainakin Hannalla - on tuskaisen kriittinen asenne omaan kehoon. Pitää olla hoikka -ei kuitenkaan epäterveellä tavalla, mutta koko ajan on tarkkailtava, mitä syö. Ei ole varaa sanoa, että nyt minä otan - vain siis tämän kerran - tuon berliininmunkin. Tällekin fobialle on oma nimensä, en nyt muista mikä se oli.

Tuo äitisuhde... Äiti kun on kylmä ja kova. Äiti on sivistynyt ja yläluokkainen. Hm. Kuulostaa meidän äidiltä.  Meillä A-sarjan lapsilla oli äitiongelma pitkälle keski-ikään saakka, jollei vähän ylikin. Piukkuveli kuuluu B-sarjaa, kun on meitä niin paljon nuorempi. Hänen tuntemansa äiti oli jo erilainen, hän kasvoi ikäänkuin ainoana lapsena, kun me muut olimme jo poissa kotoa. Ison veljen vaimo ja minun ex-mieheni joskus keskenään pähkäilivät, kuinka me aina jaksetaan jauhaa meidän äidistä. Me jaksettiin, koska se oli ikäänkuin terapiaa siihen mitä oltiin lapsena ja nuorena koettu äidin taholta. Ainaista nälvimistä, suorastaan haukkumista, ivaa, huonoa tuulta. Pelättiin äitiä. Häntä ei voinut miellyttää, koska me oltiin niin epätäydellisiä. Silloin ei ymmärretty, että äiti oli oikeastaan tyytymätön itseensä ja elämäänsä.

Onneksi äiti muuttui vanhana, minun välini häneen tulivat miltei lämpimiksi. Koin viimeinkin olevani aikuinen hänen silmissään ja tasa-arvoinen. Äiti-tarina olisi pitkä, mutta se on jo niin tarkkaan läpikäyty, ettei ole syytä enää palata siihen. Samoin kuin Hanna Botheruksen äiti, meidänkään äiti ei ollut kokenut lapsena olevansa rakastettu, ehkä siksi ei osannut myöskään itse antaa rakkautta ja lämpöä. Ja hän koki nuorena tragedian, josta ei koskaan päässyt irti: sulhanen kaatui talvisodan alkupäivinä. - Nyt kun äiti on kuollut, puhun hänelle miltei päivittäin. Jostakin syystä näen hänet sieluni silmin keski-ikäisenä, mustatukkaisena, aina hyväntuulisena ja hymyilevänä naisena. Äitihän harmaantui oikeasti jo täysin vähän päälle 30-vuotiaana. 

Eilen välähti Vain elämää-ohjelmassa laulaja Jipun nuoruuden kuva. Tekstasin heti nuoremman veljen tyttärelle, että onpa näköisesi. Jippu nimittäin on äitini serkun lapsenlapsi. Sukunäköä näköjään löytyy monen mutkan kautta. Googlasin Jipun, eikä vanhempi pyöristynyt Jippu todellakaan enää näytä kauniilta veljentyttäreltä. Mutta jäin siinä ajattelemaan, mitä Satulinnankin filosofit tällä kertaa pähkäilivät, kuolemaa. Ihmisen katoavaisuutta. Sitähän Hannankin kirja monella tapaa käsittelee. Joku - oliko se Pyhimys - sanoi, että mitä me tiedetään meidän isovanhemmistamme? Ehkä jonkin verran. Entäs heidän vanhemmistaan? - Sanopa se! Heistä  ei yhtään mitään. Eli kolme sukupolvea ja meitäkään ei sitten enää kukaan muista. Elämä on lyhyt. Elämä on.

PS. Tytär tuli kylään, oli myös kuunnellut Hanna Brotheruksen kirjan. Valisti minua, että on Mikko Kuustosen vaimo. Olisihan minun se pitänyt tietää! Taitaa netissä olla heistä vielä katsottavissa Maria Veitolan ohjelma Yökylässä. Tytär ei erityisemmin ollut tykännyt kirjasta. Sanoi, että loppu oli ehkä parempi, mutta alku oli häntä ärsyttänyt, kun  Hanna oli niin täynnä itseään. Jaa? Oli ehkä täynnä itseään, kun juuri itsestä kertoi. Omista tunteistaan ja ajatuksistaan. Tytär on kai osallistunut johonkin Hannan seminaariin tai luentoon ja käsitys on muodostunut vähän tästäkin.- Näin me voidaan nähdä asiat eri tavalla. 

PS. Onneksi meillä on tyttären kanssa niin hyvät välit, ettei todellakaan tuu erimielisyyksistä mitään traumoja 🤪

Yleiskuva