Kaarinan kotisivu

Nii-in. Mitäpä sitä teksi muistin virkistämiseksi, sudokuja, ristikoita, B-vitamiinia, ainakin B12:ta, salviaa..?Kun vähän epäilen, että jos se korona sittenkin jätti jälkensä. Eikös ne niin sano, että lieväkin muoto tekee jotain ikäviä kommerverkkejään aivoissa.

Kälyltä tuossa kyselin, miten varustautuisin hautajaisiin, joihin on kutsutuille varattu jo valmiiksi ruusut. Hän sanoi: mehän jo puhuttin tästä maanantaina, etkö muista. Johon minä nopeasti: joo, muistan, totta kai. Vaikka muistin oikeasti vasta juuri sillä hetkellä, kun hän sen sanoi. Hän olisi tietenkin voinut ihmetellä, että eikö se sitten kerralla tullut selväksi? 🤨

Ei tämä vielä mitään, mutta kun eilen tyttären kanssa muisteltiin, millaisia autoja meillä on ollut, kävikin  vähän hassummin. Tottakai muistin vaaleansinisen Simca Ariadnen, joka tuli exäni aiemman, beigen Kuplan jälkeen. Sitten on hieman hämärää, oliko meillä tummansininen Kupla Aronden jälkeen? Ehkä ei. Sitten oli se oravan värinen Saab 99 (ex meni Saabia ostamaan, sanoin, että ei sitten sellaista oravan väristä. No, sellainen tuli). Tämä oravan värinen ajettiin kerran Lohjansaaressa katolleen. Hengissä selvittiin, kukaan ei vahingoittunut, auto meni lunastukseen. Sitten oli Saab 900, tummansininen. Mutta sitten? Tytär sanoi, että oli punainen Peugeot. Sellainen vielä, jossa oli puinen ratti. Muistin puisen ratin, mutta olisin sijoittanut  sen johonkin muuhun autoon. Ei mitään hajua, että meillä ikinä olisi ollut kirkkaanpunaista autoa. Itselläni oli myöhemmin, kun oltiin jo erottu. Rakas OGG (ja jotain numeroitakin rekisterikilvessä oli), Opel Corsa. Tytär oli kuitenkin täysin varma. Aloin etsiä vanhoista albumeista, josko löytyisi kuvia. Voi, kuvia löytyi kaikesta kivasta, jota on joskus ollut. Vappujuhlista, Viron kartanokierroksesta kahden ystäväpariskunnan kanssa. JA: kuvia punaisesta Peugeotista, exä pakkaamassa sen kattoboxia, minä poseeraamassa violetissa hiihtopuvussa juuri tämän punaisen aution vieressä (puvun muistan oikein hyvin, se oli muodikas silloin, nyt olisi retroista retroin). 🤒

Nuo kuvat näyttävät olevan Åresta, josta en muista muuta kuin, että ei tykätty paikasta, koettiin itsemme junteiksi,  jouduttiin kerran mustaan rinteeseen (josta jalat tutisten selvittiin) ja sen yhden ihanan leffan mökin telkkarista. Lassen Hällströmin "Elämäni koirana", esiteini-ikäinen poika joutuu äitinsä sairauden takia maalle sukulaisten hoiviin. Eno tai setä on tosi mukava ja kiva, muutenkin elämä on lokoisaa kivassa maalaiskylässä. Poika seuraa jatkuvasti sputnikia taivaalla ja ajattelee, mitä Laika-koiralle siellä sputnikissa nyt kuuluu. Nämä minä muistan, mutta en autoa.

 En siis vieläkään voi millään muistaa meillä koskaan olleen punaista Peugeotia! En sitten mitenkään. Ja hädin tuskin muistan myöskään tummanvihreää Peugeotia, joka on sitten  seurannut tuota autoa. Mitä siis aivoissa tapahtuu tai on tapahtunut? Miten voi joku asia häipyä noin totaalisesti mielestä? Sitähän sanotaan, että dementiassa ei muista äskeisiä asioita, mutta entiset ajat voivat hyvinkin olla selkeinä mielessä. Aivoissa on siis muistialueita, jotka voivat olla tuhoutuneita tai täysin lukossa. Vähän pelottavaa.

Katson - sattuneesta syystä - tosiTV-sarjaa: Olen julkkis, päästäkää minut pois. Suurta osaa näistä "julkkiksista" en koskaan ole tiennyt tai tuntenut, mutta muutama on tosi kiva tyyppi. Jaakko-poika on ihana, suora ja reilu, Nuppu on kanssa reipas ja suloinen. Sini Sabotage on aito, tosi mukavan oloinen ihminen. Noh: eilisessä jaksossa oli muistitehtävä, johon joutuivat Sini ja (Pekka Haaviston puoliso) Antonio. 16 luukkua, niiden takana kussakin kuva. Kuvia sai katsoa ehkä pari minuuttia. Siis ihan normi muistipeli. Sitten kysyttiin, mitä on luukun takana tai minkä luukun takana on esim Kolumbialainen julkkis. Sini tiesi heti kaikki, epäröimättä. Antonio taisi tietää yhden oikein. Sinillä täytyi olla joku systeemi.

(Muuten: sarjan tehtävät julkkiksille  ovat kamalia,siis  ihan kamalia. Pelottavia ja yököttäviä, mutta heidän leirihenkensä on hyvä, systeemit siellä, keskinäinen dynamiikka toimii hienosti. Ulkona nukkuvat jokainen omassa punkassaan ötökkäverhon takana, tekevät omat ateriansa avotulella vaatimattomista aineksista, jotka saavat ostaa tehtävistä voittamillaan tähdillä kalliista viidakkokioskista. Tähtiä on yleensä sen verran vähän, että on pakko tyytyä perunoihin riisiin ja vihanneksiin. Viini ja kahvi ovat sellaista ylellisyyttä, ettei tähtisaalis yleensä riitä siihen. Mutta on sen verran rankkaa olemista, että vaaditaan aikamoista pokkaa selvitä. Onneks en ole julkkis, ei tule kutsua moiseen kurjuuteen!)

Yleiskuva