Kaarinan kotisivu

Poikani kanssa puhuttiin hänen sisarensa pojasta. Miten on valoisa luonne, hyvät kaverit ja elämä kaikin puolin hymyilee. Pojan omatkin lapset, ainakin vanhimmat (varmaan muutkin) näyttävät löytävän tiensä. Heillä on päämäärä, ei ole luisua näköpiirissä. 

Siitä poika innostui puhumaan itsestään. Miten helposti se alamäki on edessä ja vauhti sen kun kiihtyy. Luvalla saan kertoa.  Esiteini-iässä hän  epävarmuuksissaan otti pillereitä, kun tarjottiin. Yhtään kyseenalaistamatta mitä ne on ja miten ne vaikuttaa ja sitten vaan viiniä päälle. Ei ollut halua eikä tarkoitusta sekoittaa päätään. Mutta sekaisinhan se meni! Sitten yksissä bileissä hän olisi halunnut sekoittaa vettä viiniin, mutta isäntä alkoi mollata häntä: neitikö olet. Siitä alkoi monivuotinen kiusaaminen. Siihen taas auttoi itsetunnon korjaaminen noilla rohkaisuaineilla ja niin olikin alamäki jo hyvässä vauhdissa. Elämästä tuli sekoilua. En tietenkään tiedä läheskään kaikkia vaiheita, sen vaan muistan, että sairaalareissuja pojalla on ollut useampia, haima ei oo tykännyt. Reppureissuja itään ja manner-Eurooppaan, niillä sitä vasta onkin eletty! Eletty niin, että hyvä kun vielä ollaan hengissä. 

Niin helposti se lähtee. Et sinä tarkoita, sinä luulet, että vain tämän kerran. Ja kun se kerta ei vielä tehnyt sinulle sitä niin kovasti varoiteltua päihteiden tarvetta, riippuvuutta, voit toisenkin kerran vielä ottaa, siis ihan vain kokeilla.

Ikää kertyi, kohellukset jatkui. Lapsia syntyi, eroja tuli. Ero vanhempien lastensa äidistä oli kuin matto olisi vedetty jalkojen alta. Se vei kapakkakierteeseen ja jengiin, josta osa saattoi asustella melkein jossain siltojen alla. En tiedä. Kuntoutusjaksot menivät pieleen.  Aivosyövän olisi luullut pysäyttävän. Mutta ei sekään vielä. Nyt hänellä on joku ryhmä, ehkä siellä on jotain inspiroivaa porukkaa, kun nyt tuntuu, että olisi pitkästä aikaa kiinteää maata jalkojensa alla.

Vanhempana sitä miettii sen tuhannen kerran, mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Ja kyllä sitä löytää vastauksia, tämä olisi pitänyt huomata, tuo olisi pitänyt järjestää ja ehdottomasti ainakin tuo. Jos olisin silloin tajunnut, puuttunut, ymmärtänyt. Sitten vasta ymmärsin, kun peli oli jo menetetty.

Tänään pojan kanssa jutellessa tuli oikeasti eka kerran tunne, että olisko hän nyt ymmärtänyt ja päässyt oikean tien alkuun. On lähetellyt kirjoituksiaan, joissa kelaa tapahtumia ja kohelluksia. Ovat kuin tuhannen ja yhden yön saduista, uskomattomia, kertovat helvetin esikartanon bileistä.

Kun kirjoittaminen sujuu, silloin hän on oikealla polulla, tiedän. Toivon. Uskon.

Yleiskuva