Kaarinan kotisivu

Se pelätty, siis dementia. Kun on matkailtu, yritän muistaa hotelleja, joissa on oltu. Yhtä menomatkan hotellia en saa millään päähäni. Ei sen puoleen, ei ole tarviskaan, aivoihin ei turhia juttuja tallennu. Mutta silti. Paluumatkalla hotelleja kertyi paljon enemmän. Muistin pettämisestä viisastuneena otin kuvia, kirjoitin ylös kalenteriin joitakin huomioita (minä kun vaan itsepäisesti käytän paperikalenteria - vanhat ihmiset ovat itsepäisiä). Tänään sitten kirjottelin arvioita booking.comin tiedusteluihin jokaisesta hotellista. Onneks oli muistiinpanot. Ja kuvia. Ja Pieterin muisti. Pulpahteli esiin  kivasti yhtä sun toista yksityiskohtaa. Sen olimme jo matkalla päättäneet muistaa, että Tsekissä (vaiko Tsekeissä?) oli paras. Upea vanha rakennus, alunperinkin hotelliksi rakennettu, hieno jugend-tyylinen sisustus, todella ystävällinen palvelu, huippuruoka (joka viinipulloineen maksoi yhteensä 40 €), siis super. Sellaisen muistaa, kun vain oikein päättää.

Entäs kun ollaan kaupassa? Minä menen apteekkiin, sillä aikaa Pieter kerää ruokaostoksia. Kun tulen kauppaan, hän sanoo, että nyt on kaikki. Onko marjat? - hän itse oli niitä halunnut - "ei siellä ollut". Jaahas, on laarit täynnä, mutta kun on huonot hoksottimet, tai ei muistanut, niin vetoaa, ettei kaupassa muka ollut marjoja. Tähän aikaan vuodesta?  Kaikki on laitettava lapulle, kauppaan ei mennä ilman ostoslistaa. Monihan sanoo, ettei tarvitse, on hyvää muistiharjoitusta. Niinpä varmaan. 

Itse etsin jotain kaiken aikaa. Joku ystävä sanoi, että aamupäivällä piilotetaan, iltapäivällä etsitään. Totta on.

Entäs kun katsotaan leffoja? Kukas se onkaan leffafriikki? Minä se olen, minäpä juuri. Pieter ei niinkään välitä. Eilen alettiin katsoa jotain meripelastusjuttua, pääosassa lempparini Kevin Costner. Pieter totesi, että ollaan nähty tämä. Minäpä en ole, vastasin. Niinkuin hän nyt yksin leffoja edes katselisi. Kaukaa viisaana lisäsin kuitenkin, että huomenna varmaan muistan, että oltiin nähty. Ja näin kävi!  Itse asiassa muistin jo illalla, että ei hitsi, olinhan minä nähnyt tämän. Yhdentekevät leffat, olkoonkin vaikka Kevin Costnerin tähdittämiä, häipyvät äkkiä aivoja rasittamasta. Onneksi sentään ne, jotka kannattaa katsoa kahdesti tai useammin, jäävät mieleen.

Pieter soitti tänään yhdelle ystävälleen Hollantiin. Tiedettiin, että tällä on parkinson, oli jo aika huonona viime kesänä kun käytiin katsomassa. Nyt oli vuoteenomana, ei pysty itse edes kääntymään. Hento vaimo ei isoa miestä pysty hoitamaan, kotihoito käy kahdesta päivässä. Mutta aivot pelaavat, ei ole dementiaa. Onko sekään sitten mukavaa? Eikö se dementia olisi armelias päästäjä tuossa tilanteessa? Vai mistä me tiedetään, jospa siellä päässä kuitenkin jotain tapahtuu, dementikko ei vaan pysty sitä ilmaisemaan?

Vanhuudessa on puolensa ja puolensa. Se parempi puoli vain pienenee ja pienenee.🤒

Yleiskuva