Kaarinan kotisivu

Olihan kuningattarella jo ikää, pitempään oli sairastellutkin. Silti tuli yllätyksenä, että hän vain noin yhtäkkiä lähti täältä. Ajattelen, että lopultakin on vapaa. Philip sai Elisabethin luokseen, enää ei kummallakaan ole loputtomia, maallisia velvollisuuksia. Hyvin hoiti Elisabeth II roolinsa, tehtävänsä. Arvokkaasti ja viisaasti. En ole rojalisti, mutta ymmärrän kuninkaallisten symboliarvon niille maille, joissa kuninkaallisia vielä on. Englanti on mielestäni ollut maailmassa näkyvin kuninkaallisuuden  edustaja, on ollut jos jonkinlaista skandaalia, on ollut iloja ja suruja, joita koko maailma on seurannut. Kuningatar on kohdannut kaiken tyynesti ja esimerkillisesti.

Lehdissä taitaa olla melkoinen arkisto valmiita muistokirjoituksia. Sieltä vaan editoidaan ja tulostetaan tarvittava, kun hetki lyö. Tunnettujen henkilöiden lähtö saa meidät taviksetkin miettimään syntyjä syviä, elämän rajallisuutta. Mitä meistä jää jälkeen. Miten tuli elettyä, luetteleeko Pyhä Pietari taivaan portilla meille kaikki mokat, joita tuli tehtyä, entäs onko hyvä tekomme huomattu? 

Jokunen päivä sitten oli taas lauma eläkeläisiä kokoontunut bussin viereen Rautatientorilla. Lähdössä retkelle. Kas, siinähän seisoskelimme me, OAJ:n eläkeläiset! Kyllä hymyilytti, kun katseltiin toisiamme: ei voi mitään, vanhoja ollaan. Varsinkin, kun 2 vuotena on jäänyt väliin nämä retket. Pitääköhän bussissa jo kohta olla peräkärry rollaattoreita varten!  Kukaan ei välty vanhenemiselta, jos hengissä säilyy. Täytyy ottaa elämästä kaikki irti niin kauan kuin jaksaa. Mitä se "kaikki irti" sitten mahtaakaan olla? Minun mielestäni sitä, mistä tykkää ja mitä vielä jaksaa tehdä. Lukea, kuunnella musiikkia, harrastaa liikuntaa, elokuvia, kerhoja... Joku näytti kuvia lapsenlapsista, joku kutomistaan villasukista. Minäkin innostuin, että josko vielä minäkin jonkun sukkaparin saisin aikaan. Sitten tuli jo ohjetta: odotas, tänne tallensin sen hyvän ohjeen kantapäästä. Joku kertoi vaimostaan, jonka aika oli tullut täyteen helmikuussa. Oli olleet kaameat kivut, mutta kipulääkereseptiä (morfiinia sisältäviin lääkkeisiin) ei millään suostuttu uusimaan. Kun niihin pillereihin tulee riippuvuus. Niinpä. Kuoleva saa nyt kyllä minun mielestäni olla miten riippuvainen hyvänsä. Tai ehkä mies halusi niitä lisää, että menisi sitten kulmille myymään. Lopulta monen soiton ja tappelun jälkeen resepti uusittiin.

Ihmiset kertoivat lapsistaan ja lapsenlapsistaan. Tällä on kaikki hyvin, tämän kanssa taas on kireät välit, tuosta lapsesta ei tiedetä, missä lie luuhaa. Jokaisella on tarinansa.

Jokaisella tarinansa. Katsottiin televisiosta Kanadan historiaa. Mielenkiintoinen ohjelmasarja, en ole tiennyt miten sielläkin on alkuperäisväestöä poljettu ja kaltoin kohdeltu. Mutta kun katselin niitä vanhoja mustavalkoisia kuvia ja filminpätkiä valtavine ihmislaumoineen, ajattelin, miten monia miljardeja tarinoita tälle planeetalle mahtuukaan. Miten karmeita kohtaloita. Jokaisella on jotain murhetta, harva ihan ilman selviää. Kaikki me kuitenkin lähdetään kerran, ja hetken päästä meitä ei muista kukaan. Ei tarvitsekaan. Me ollaan vapaita, eikä itsekään murehdita enää niitä jälkeen jääneitä.

Yleiskuva