Kaarinan kotisivu

Nyt on nähty Suon villi laulu- elokuva. Kun oltiin menossa, ystäväni luki arvosteluja: kaksi tähteä on saanut, hän ilmoitti. 

Itse uppouduin kyllä täysin elokuvaan, noudatti kirjan juonta ja tunnelmaakin. Vaikkakin, kuten ystäväni huomasi, päähenkilö Kya oli rämetytöksi aivan liian fiinisti pukeutunut ja koko olemuksen olisi luullut olevan sotkuisempi ja poikamaisempi. Mutta luonto ja rämeikkö lintuineen ja eläimineen esittäytyi näyttävästi. Piirtämistä olisi voinut näyttää enemmän, kuvat ilmestyivät ikään kuin tyhjästä, yhtäkkiä oli mökki täynnä toinen toistaan hienompia piirutuksia, niistä ei todellakaan tehty numeroa!

Mutta voisiko tuollainen tarina olla mitenkään totta, tai edes se, että pikkutyttö selviytyy yksin suolla tai villieläimiä vilisevässä rämeikössä (alligaattorikin  vilahti kuvassa), simpukoita keräten ja myyden? Eipä todellakaan. Tai mistä sen tietää, Ameriikoissa kun ei yhteiskunta ota ihmisistä mitään vastuuta, tuskin 50- ja 60-luvulla senkään vertaa. Jokainen on oman onnensa seppä.

Kulttuuritoimitus.fi:n arvostelija lyttää täysin koko leffan samoin kuin kirjan. Varmaan tykkää vaan dokumenteista ja tiedekirjoista. Koska sekä kirja että elokuva ovat täysin epärealistiset. Ihan niinkuin Tarzan ja Viidakkokirja. Moby Dick? Hamlet? Pitäishän kirjan/elokuvan  tarinan nyt edes periaatteessa voida olla mahdollinen. Ai niin kuin vaikka Uuno Turhapuro tai Downton Abbey? Ihan vain pari esimerkkiä mainitakseni. - Käsikirjoitus on huono, ohjaus on huono, näyttelijät ovat huonoja, lukuunottamatta ihanaa David Strathairnia. Ja kun kirja oli huono, eihän siitä mitään voi syntyä.

Episodi.fi:n arvostelija toteaa, että Kyan poikaystävät jäävät ohuiksi hahmoiksi. Eivät minusta ollenkaan. Jo muutama ilme tai ele tai repliikki kertoo, millaisista ihmisistä on kyse. Arvostelija on sitä mieltä, että kyseessä on vuoden tylsin elokuva, sitä ei pelasta mikään. Sillä siisti.

Esimerkiksi juuri kuuntelemani kirja, Anneli Kanton Rottien pyhimys, oli myös fiktiivinen tarina, mutta se VOISI olla totta. Tai Pirkko Saision suurromaani Passio. Onhan siinä iso ero, eikö vain? 😉

Iltalehti ei ole alkuunkaan noin jyrkkä Suon villin laulun arvostelussaan, päinvastoin. "Rikkaasta ja monipuolisesta kielestään kiitetyn romaanin kaikkia voimakkaita vivahteita ja mystistä tunnelmaa ei voi tokikaan suoraan valkokankaalle siirtää, mutta lopputulos toimii...", kirjoittaa kriitikko Juho Rissanen. Ei todellakaan ole helppo saada mahtumaan pariin tuntiin koko rämeikön tunnelmaa ja Kyan kasvamista ja selviytymistä.

Oli miten oli, minä tykkäsin leffasta. Kolme tähteä, - ei kun neljä. ****

Yleiskuva