Kaarinan kotisivu

hitsi vieköön!

Alku sujui hyvin viime maanantain joululauluissa Musiikkitalolla. Mitähän me ois laulettu, On äiti laittanut kystä kyllä (mietin, mistähän tuollainen sana -kystä - mahtaakaan olla peräisin, pitääpä tarkistaa netistä), on hanget korkeat nietokset, ei itkeä saa, ei meluta saa jne.

Mut sitten tuli Kello löi jo viisi! Mokomakin iloinen joulaululu ja minulla nousi pala kurkkuun. Jotain tunki esiin syvältä muistoista. Ihmettelin lapsena sanaa vesimalja. Miten niin malja, sehän on niinkuin hienompien ihmisten juttuja, eikös pitäis olla pesuvati. Ja eikö niillä tosiaan ole juoksevaa vettä? Surkeaa.

Ja sitten: Taavetti ja Tiina, nouskaa kannoille! Mille ihmeen kannoille? No reessä on jalakset, jotka ulottuvat istuinosaa kauemmaks taakse, ne ovat ne kannat. Äiti on varmaan selostanut näin. Mites ne hevoset? Onks siellä kylmä? Sielläkö ne seisovat värjöttelemässä kirkon parkkipaikalla, kun  ihmiset laulaa siellä sisällä enkelitaivaan ja pappi kertoo tarinaa: ja tapahtui niinä päivinä. - Noiden ihmettelyjen aikana äiti on varmaan jo hermostunut ja tiuskaissut jotain. Liekö hänelle joulu ollut myös ikävien muistojen aikaa?

Tuollaisesta nousee muistoja, tyhmistä jutuista. Jouluaaton kireä tunnelma. Sitä tunnelmaa minä sitten puolestani ruokin ja  kannoin mukanani aina jouluisin pitkälle keski-ikään saakka. Kitkeryys mielessäni, riidan siemenet valmiina. Nämä asiat on pitänyt käsitellä jo ajat sitten, onneksi äidistä on nykyisin mielessä toisenlainen kuva. Mutta silti, joululauluihin sisältyy niin paljon muistoja ja tunteita. Varpunen jouluaamuna, sydämeeni joulun teen, oo helga natt -miten ihana laulu, mieltä ylentävä! Ja meidän suvun oma laulu: Tuikkikaa oi joulun  tähtöset! Ikimuistoinen surun ilmentymä: Elsa-täti.

Nyt on etsittävä radiosta joulukanava ja kuunnelta joka päivä. Itkettävä itkut ja tunnelmoitava tunteet taas jälleen kerran.

Tänä jouluna mieli on Ukrainan pakolaisissa. Nämä pakolaiset ovat lähempänä kuin esim. vuoden 2015 pakolaiset. Ollaan saatu ajantasaista informaatiota kaiken aikaa ja mielessä on monen kertaan käynyt, että tuo olisi melkein yhtä hyvin voinut tapahtua meillekin. Ja tapahtuikin aikoinaan. Meille niin kovin tuttu vihollinen on jälleen asialla. Tämän joulun ukrainalaiset tulevat muistamaan läpi elämänsä. Niin kuin meidän vanhempamme varmasti muistivat vuoden 1939 joulun. 

Toivottavasti joululaulut kuitenkin tuovat  lohtua pimeään.

Yleiskuva