Tällä kertaa homeopaatin leposohvalla (=tuolissa).
Innostuin homeopatiasta jo vuosia sitten, kun luin kirjasta, että se puuttuu taudin ajatukseen. Homeopaattinen lääke on kuin pullollinen vettä Itämeren pohjoisrannalta
sen jälkeen kun etelärannalla on mereen tipautettu pari pisaraa vaikuttavaa ainetta. Eikö olekin kiinnostavaa? Miten tällainen oppi voi elää ja olla voimissaan vielä tuhansien vuosien jälkeenkin? Jotainhan siinä
täytyy olla, jotain mystistä, elämää suurempaa.
Yli viisitoista vuotta sitten menin ensimmäistä kertaa homeopaatille tinnituksen takia. Siihenhän ei tunnetusti ole mitään parannuskeinoa. Korvien soiminen
tuntui samalta kuin pakkopaidassa oleminen. Tästä et pääse mihinkään. Vaivaan, johon ei ole parannuskeinoa, tuli apu homeopaatilta. Muutaman vuoden jälkeen vaiva kyllä palasi taas, nyt se häiritsee välillä,
mutta enimmäkseen en ajattele sitä. Korvat soi, perhana soikoon (mieti, pitäisikö perhana-sanan jälkeen tulla pilkku!)!
Tällä kertaa menin saman luotetun asiantuntijan pakeille vasomotoorisen nuhan takia. Nenä
vuotaa joskus kaiken aikaa, joskus vain silloin tällöin, milloin mitenkin. Se ei ole allergiaa, eikä siihen ole parannuskeinoa.
Mutta piti kertomani itse istunnosta. Nyt tiesin jo, mitä seuraisi. Mutta ensimmäisellä
kerralla olin ihmeissäni. Mitä minun tinnituksellani on tekemistä lapsuuden tai avioliiton kanssa? Pikemminkin sillä on yhteys meluvammaan! Mutta ei, homeopaatti kyseli kaikkea asiaankuulumatonta, lopulta olin vuodattanut hänelle koko
elämäni. Hänen mukaansa se nimenomaan kuuluu asiaan! Hän kartottaa minut ihmisenä, tapani reagoida, tapani tuntea, päällimmäiset surut ja murheet, sisimmät fiilikseni.
Tällä kerralla (hän
oli varmaan kaivanut esille aiemman historiani) sama juttu: mitä NYT kuuluu. Miten elämä sujuu? - Sain pienen pieniä pillereitä, kokeillaan, toimiiko tämä.
Millaisen prosessin sessio sai minussa aikaan? Jaa-a. Jäin
miettimään elämääni. Vertailemaan itseäni sillloin ja nyt, pohtimaan, mihin olen edennyt. Olenko ihmisenä muuttunut, olenko kehittynyt vai jumiutunut? Ymmärränkö asioiden arvon paremmin, olenko itsenäisempi,
olenko onnellinen?
Homeopaatti on kuin terapeutti. Terapeutinkaan ei pidä antaa vastauksia, eikä neuvoja. Hänkin tekee vain kysymyksiä, auttaa löytämään itse vastaukset, näkemään asioita,
mitä ei muuten tulisi huomanneeksi. Jos myönnän, että tämä asia on vinossa tai tuo, terapeutti kysyy: häiritseekö se sinua? Häiritseekö paljon? Miten sitten, jos tämä asia olisi kunnossa? MITEN se
sitten olisi, MILLAISTA elämäsi sitten olisi? - Istunto kesti tunnin ja kolme varttia. Ihan vaan koko ajan sain puhua itsestäni! Minähän olen tämän oman maailmani keskipiste. Minun ympärilläni pyörii maailma.
(Sinun maailmasi tietenkin pyörii sinun ympärilläsi.)
Läksin pois tyytyväisenä, koepillerit laukussa. Jos olisi joku ystävä joutunut kuuntelemaan minun "mielenkiintoista" elämääni, olisi omatuntoni
kolkuttanut ja kovaa! Puhua nyt itsestään yhtämittaa ja noin kauan. Mutta nyt minua kuunneltiin maksusta (eikä ollut edes ihan kauhean paljon) ja minun nimenomaan piti valottaa kaikkea itselleni tärkeää.
Nähtäväksi
jää, miten pillerit tehoavat. Homeopaatti saattaa joutua vaihtamaan ne, jos tulee toisiin aatoksiin persoonastani ja tilanteestani. Tässä vaiheessa näyttää suht hyvältä. Joka tapauksessa, ihana herätys itsetutkisteluun!