Kirjat voivat olla koirankorvilla. Enpä ole miettinyt, mistä moinen sanonta johtuu. Puut hiirenkorvilla ja kirjat koirankorvilla. Nyt kuitenkin olen keksivinäni: Kulmia on taiteltu miten sattuu, ihan niin kuin koiralla korvat voivat olla
niin ja näin.
Nyt taas täällä maalla, kun kesä vihdoinkin näyttää tulevan, on aikaa tarkkailla Wayaa. Wayan korvia. Välillä ne ovat vaakasuoraan kuin lampaalla (hei, nyt leikitään!), välillä
ne ovat pystyssä, toinen kääntyy välillä taakse (mistä on kysymys?), toisinaan taas harottavat napakasti koilliseen ja luoteeseen (etkö jo ala tulla, minä tässä odotan ja odotan!), tai tiukasti päätä
myöten taakse (oi ihanaa, sinä juuri, sinua olen odottanut!) ja lukemattomia muita versioita. Voisi oikeastaan kirjoittaa sanakirjan koiran kielestä tarkkailemalla sen korvia. Tietysti myös häntää ja asentoa yleensä,
mutta ennenkaikkea korvia.
Tänään tein ruokaa (Waya oli jo saanut gourmet-annoksensa: raakaa jauhelihaa, kypsää lohta ja himpun verran maksaa) ja laitoin siinä samalla Wayan huomista ruokaa purkkiin. Me annetaan etupäässä
omatekoista sekoitettuna kaupan nappuloihin. Lauleskelin samalla ja huomasin hauvelin kääntelevän korviaan. Joko kärsi tai ihasteli (olen taipuvainen uskomaan jälkimmäiseen...). Sitten keksi sisällyttää lauluun
sanat: "tässäpä on Wayalle huomiseksi! Mami panee jääkaappiin ja huomenna Waya sitten saa!" Jotain sen tapaista. Sen korvat viestittivät taas ihan uusia merkkejä, olihan yhdistelmä niin erikoinen: hänestä ei
puhuta vaan lauletaan.
Kyllä se taitaa niin olla: korvat ovat sielun peili.