Ihan käsittämättömän kamalaa, mitä voi tapahtua! Tarkoitan nyt siis sitä, kun (aina)irrallaan ollut, paikallisen ravintolan omistajan pittbull ravisteli pienen villakoiran kuoliaaksi
Hernesaaressa. Kun ihmiset antavat koiransa kulkea vapaana!
Niin kuin me. Mekin annetaan. Ei saisi. Mutta kun menemme takuuseen, mutta kun meillä on homma hanskassa, mutta kun...Olen sanonut Pieterille, että
Waya on laitettava hihnaan, jos joku huutaa jo etäältä "koira kiinni!"
Onko joku koira (pittbull esimerkiksi?) jo luonteeltaan taipuvainen tappamaan? Kuulostaa kamalalta, mutta eläinten keskuudessa
tappaminen on todellakin enemmän osa luontoa kuin ihmisillä. Tosin ihmisilläkin... Noh, se on eri juttu. Wayan kouluttamisessa on mennyt kauan, Perusjutut on opittu heti, mutta on niin monia asioita,
joita huomaamme vasta nyt hänen oppineen. Vaikkapa että milloin ollaan tosissaan. Milloin ON toteltava. Mahtaako vieläkään olla takeita, jos minä olen komentamassa!
Niin, me voimme
vaikka vannoa, että Waya EI pure. Mutta jos on kimpussa pieni herhiläinen, leikkisä pentu, hän saattaa näykkäistä tai olla näykkäisevinään. Entä jos lapsi retuuttaisi, olisiko takeita, ettei...? Pieter
sanoisi, että olisi, ja minä sanoisin, että hm, ei hän varmaankaan...
Tyttären pieni katukoira, joka on ollut jo toista vuotta Suomessa: ei mitään takeita, etteikö purisi,
jos tulee se hetki, että hän kokee sen parhaana vaihtoehtona. Kaikki Suomessa opittu häviää, kaikki käytöstavat heitetään romukoppaan ja eikun päälle vaan! Se suloinen pikku Rocky!
Waya on vuosikausia murissut, kun menen nukkumaan (Pieter siis nukkuu jo ja tietysti Waya hänen sänkynsä vieressä). Olen aina mieltänyt sen varoitusääneksi: minä olen täällä,
älä vain astu päälle. Nykyisin hän vain murahtaa vaimeasti, on siis jo oppinut, että ei se tänne tule, se menee eri suuntaan.
Waya on uskomattoman kiltti koira. Uskomattoman
kiltti. Onnellinen, tottelevainen, seurallinen, ihmisystävällinen.
Joskus ajattelen, millainenhan se olisi, jos Pieter ei olisi kasvattanut sitä tiukassa otteessa. Jos minä vain olisin lellinyt
ja hellinyt? Hän rakastaa kirpputorilta raahaamiani pehmoeläimiä. Tai rakastaa ja rakastaa, viidessä sekunnissa on silmät revitty ja ravistellaan ja ruhjotaan (kuin se pittbull sitä pientä villakoiraparkaa). Mutta eihän
se ikinä maailmassa voisi tehdä niin elävälle olennolle! Eihän?
PS. Muistan tarinan lapsuudesta: meidän mökin läheisyyydessä oli iso lato, johon naapurin isäntä
toi heinänsä. Me lapset pyörittiin siellä jaloissa, samoin mäyräkoiramme Timppu. (Oikea nimi oli Dina, mutta sitä ei kukaan käyttänyt. Sitäpaitsi se oli myös Pieterin äidin nimi, joten aina vaan edelleen
Timppu on Timppu.)- Noh, heinätöiden lomassa Timppu tuli 100 metrin matkan mökille Sadun luo. Satu näki, että jotain on nyt suussa. "Anna pois, tiputa tähän!". Timppu tiputti. Se oli vaaleanpunainen hiiren poikanen. Ihan
elossa. Oli varovasti kantanut, ei syönyt, ei tappanut.
Miten paljon me oikeastaan tiedetään koirista?
Saati kissoista?