Lähdettiin Tallinnaan viettämään ystävän 80-vuotispäiviä. Viru-hotelliin majoituttiin, kun sinne voi viedä koiran. Tietenkin Wayan piti päästä mukaan, eihän Pieter halua oikein mihinkään
lähteä ilman kaveriaan. Ilma oli kuin morsian, kun tehtiin pitkä promenaadi Viru-hotellista Narva maantien yli Merenpuistotielle ja isoon puistoon Rotermanni-keskusta vastapäätä. Virusta on hankala päästä katujen
yli, suojateitä ja liikennevaloja on harvassa ja autot ajavat kuin heikkopäiset. Onnistui ja jatkettiin puistoja pitkin sinne, missä on se Estonian muistomerkki. Siitä eteenpäin ja Paksun Margaretan ohi vanhaan kaupunkiin. Pitkä
lenkki. Koiruli käyttäytyi esimerkillisesti.
Illalla piti menemämme ravintolaan, oltiin kysytty etukäteen lenkillä ollessamme, saako koiran tuoda. Joo, saa. Virossa ollaan vapaampia. Pieter lähti samaan puistoon pikku
lenkille klo 18, piti tavata ravintolassa klo 19. Oli tietenkin jo pilkkopimeää, katuvalot vain valaisivat ja tietysti autojen valot. Autot eivät olleet hiljentäneet yhtään vauhtiaan ja liikenne tuntui samalta kuin päivällä.Joskus
varttia vailla seitsemän hän soittaa hädissään, että koira on karannut. Noh, Pieter kun antaa koiran juosta irrallaan, minäkin kyllä annan, kun se tavallisesti tottelee suht hyvin. Nyt Waya oli kuitenkin päätellyt,
että jotain tapahtuu hotellilla, eikä hän ole paikalla. Meni sitten aina vähän matkaa hotellille päin ja kun näkin Pietern tulevan perässään, jatkoi aina vaan, vaikka Pieter yritti saada pysähtymään.
Lopulta lähti juoksemaan täyttä vauhtia. Sovittiin, että lähdemme ystäväpariskunnan kanssa ulos ja tulemme vastaan, etsitään yhdessä.
Viru-hotellin ovella seisoo musta koira huomioliivissään,
kukas se siinä? Wayahan se oli juossut yli kagtujen, väistellyt autoja ja osannut tulla hotellille. Onneksi oli huomioliivim että autot osasivat väistellä. Olisihan siinä voinut peräänajojakin sattua, jos on tullut äkkijarrutuksia.
Vai luuletteko, etträ Waya on katsonut ensin vasemmalle, sitten oikealle ja vielä kerran vasemmalle, niin kuin alakoulussa opetettiin? Tai ehkä mennyt liikennevaloista, odiottanut kärsivällisesti valojen vaihtumista? Joka tapauksessa,
hauva ei tällä kertaa päässyt ravintolaan ja Pieter julisti, ettei hän huomaa sitä nyt viikkoon. Sehän on pahin rangaistus koiralle, että se suljetaan lauman ulkopuolelle. Hyvin stressaavaa. Ilmankos seuraavna päivän
lenkin jälkeen Waya tuli minun luokseni, hausi halata kovasti. Sanoi "ethän SINÄ ole vihainen, olethan SINÄ edes minun kaverini?"
Tulomatkalla sama iltana Pieter onneksi suostui jo puhumaan hänelle. Olihan Waya sentään
fiksu koira, uppiniskainen, mutta fiksu. Vähän niin kuin Lassie palaa kotiin.