Waya on melkein 12 v, vanha herra jo siis, mutta matkustaminen kanssamme Euroopassa ei todellakaan ollut ongelma. Auton mittariin kertyi kilometrejä 9470, hauveli ei ollut millänsäkään. Missä vaan pysähdyttiin, hän
harppasi ulos autosta, katseli ympärilleen uteliaana, mutta ei lähtenyt törmäilemään minnekään. Autoonhan ei vanha herra enää jaksa hypätä, Pieterin pitää avustaa. Mutta laivalla, siellä
hän kyllä jaksoi sulavasti hypätä meidän sänkyyn. Menomatkalla Pieter ajoi pois, mutta onneksi Pieter uskoi, kun ehdotin, että ei sanota mitään. Annetaan olla sängyllä, kun me itse ollaan ravintolassa.
Tuntee olonsa turvallisemmaksi, ehkä ei laivan koneetkaan niin kuulu ja tärisytä. Nukkui kuitenkin yöllä lattialla omalla patjallaan.
Oli jännittäviä kokemuksia. Tapasi Pluk-koiran, josta tuli melkein kaveri,
tapasi Toulouse- ja Zorro-kissat, joihin suhtautui ystävällisesti. Ne oli ne kissat, jotka epäröivät! Tapasi Tou-koiran, joka oli onnettomuudessa menettänyt toisen silmänsä, mutta oli äärettömän positiivinen
luonne.
Yks aasi meinasi talloa Waya-paran jalkoihinsa! Todellinen aasi, se mokoma!
Vuoriston lenkkipoluilla Waya oli kuin kotonaan. Yhdessä vuoripuron suvantokohdassa oli vähällä käydä huonosti! Waya kiirehti Pieterin
yllyttämänä uimaan, mutta ei päässytkään pois. Suvantokohta oli syvä, kivet olivat liukkaita, Pieterin oli mentävä apuun. Selvisi säikähdyksellä, samoin mami. 😮
Ravintoloihin pääsi
koirat, joskus jopa sisälle. Wayahan osaa käyttäytyiä. Vain yhdessä lomakeskuksessa jossain Ranskan puolen Pyreneillä ei häntä huolittu edes ravintolan terassille. Koko paikkaa (siis oikeastaan myös koko pikku kylää)
leimasi raha. Ihmisistä näki, ettei siitä ollut puutetta. Mutta mehän ei sellaisiin ravintoloihin edes haluttu mennä. Pyh.